top of page

Ratsastustunnit ovat Yläkokon yksi päätoimintamuodoista. Ratsastustunnit pyörii neljänä päivänä viikossa ja sunnuntai on tuntihevosten vapaapäivä. Jokaisella tuntihevosella on sunnuntain lisäksi yksi vapaapäivä viikolla. Meillä on viikon aikana 35 ratsastustuntia eli ratsastusryhmää, joissa jokaisessa on hyvässä tilanteessa neljä ratsastajaa eli viikossa meillä ratsastaa noin 140 henkilöä.

Hoitajatoiminta on ratsastustuntien ohella yksi muista toimintamuodoista mitä Yläkokossa on. Hoitajat ovat henkilökunnalle iso apu, johon tukeudutaan kiireessä ja joihin voidaan luottaa hevosten hyvässä hoidossa ja tuntilaisten auttamisessa. Työntekijöistä poiketen heillä on huomattavasti vähemmän vastuuta, mutta ovat silti korvaamattomia apulaisia.

Yläkokon toimintaan hoitajien, tuntien ja pienimuotoisen kasvatuksen lisäksi kuuluu yksityiset. Oli hevosesi upea kisahevonen, puskamopo, nuori tai jo eläkkeellä oleva tarjoamme sille ammattitaitoisen henkilökunnan kera hyvää hoitoa, laadukkaat puitteet, rennon ilmapiirin - suuresta tallista huolimatta - sekä mukavat ylimääräiset palvelut, jotka tekee heppasi oloista entistä mukavampaa. 

Kasvatustoiminta Yläkokossa on pienimuotoista. Silloin tällöin syntyy varsa useimmiten meidän kultaisista tuntihevostammoisa, joille haluamme jälkikasvua. Osa varsoista jää Yläkokkoon toiset taas myydään esimerkiksi kisaratsuiksi muualle, jos niissä on tarpeeksi potentiaalia.

bottom of page